Bändi: Amberian Dawn
Albumi: Magic Forest
Julkaisuaika: 27. kesäkuuta 2014
Genre: Sinfoninen metalli
On olemassa kahdenlaisia sinfonisia metallibändejä: niitä jumalaisen täydellisiä, kuten Nightwish ja Epica, sekä niitä, jotka niin kovasti yrittävät olla kuin jompikumpi edellä mainituista ja hyvin harvoin onnistuvat siinä. Suomalainen Amberian Dawn kuuluu jälkimmäisen kategorian sille ikävämmälle puolelle, ainakin uutuusalbuminsa Magic Forest kohdalla.
Amberian Dawn yrittää viedä teatraalisuuden jopa Nightwishia pitemmälle, sillä kuten edellinen albumi Circus Black (2012), myös Magic Forest on lähes kirjaimellisesti kuin musikaalia ja sirkusta samaan aikaan. Mukana on hyviä yksittäisiä melodioita, mikä kertoo siitä, että bändissä ymmärretään kyllä melodisuuden päälle, mutta metallin osuus on vähentynyt albumi albumilta ja tällä menolla kohta voidaankin puhua vain sinfonisesta musiikista metallin sijasta. Kappaleissa ei ole mitään tietoakaan raskaudesta, mielenkiintoisista riffeistä tai kunnon kitarasooloista tai -leadeista, tuntuu kuin bändillä olisi vain rumpali, rytmikitaristi, laulaja ja sirkustirehtööri heiluttamassa tahtipuikkoa.
Orkesteriosuudet, joihin joka ikinen kappale albumilla nojaa aivan liikaa, ovat myös mielikuvituksen ja omaperäisyyden saralla samaa tasoa kuin räppääminen r'n'b -kappaleessa ja ennen kaikkea kuulostavat siltä kuin ne olisi tehty Magix Music Makerin kaltaisella halvalla tietokoneohjelmalla. Ne saavat myös kappaleet ja samalla koko albumin kuulostamaan halvalta demolta, jossa on yritetty apinoida Nightwishia helvetin huonolla lopputuloksella.
Jo valmiiksi pilaantunut soppa räjähtää täysin käsiin kun mukaan otetaan bändin uusi laulaja Capri, joka astui remmiin edellisen, oikeasti huikean taitavan, laulajan Heidi Parviaisen erottua yhtyeestä edellisen albumin julkaisun jälkeen. Siis Caprihan on iskelmälaulaja. En ole ikinä ennen törmännyt tapaukseen, jossa iskelmälaulaja palkataan metallibändin keulille. Ja iskelmätausta valitettavasti kuuluu, sillä vaikka Capri kuinka yrittää laulaa Amberian Dawnille tyypilliseen dramaattiseen ja teatraaliseen tyyliin, se kuulostaa ainoastaan tavallista mahtipontisemmalta iskelmälaulannalta. Varsinkin Son of Rainbow -kappaleen hoilotuksissa iskelmä kuuluu niin selvästi, että tekisi mieli vaihtaa kappaletta saman tien.
Muina epäkohtina mainittakoon lisäksi myös kappaleiden lyhyys (koko albumilla on tasan kaksi yli neljäminuuttista veisua, loput ovat lähes ylilyhyitä pikavirsiä, aivan kuin olisivat Euroviisuihin osallistumassa - ja missä helvetissä on se kuuluisa "eepos", jollainen suunnilleen jokaiselta sinfoniselta metallialbumilta löytyy?), sankaripowerin tasoiset lyriikat ja balladi, jonka nimi on Green-Eyed. Siis kuka hitto nimeää balladin vihreäsilmäiseksi? Alienhan tuosta tulee mieleen. Tai sammakko. Tai jokin muu ruma otus.
Sinfonista metallia lähes ilman metallia. Tietokoneella tuotettua teatraalisuutta. Iskelmää metallissa. Taikametsää, keijuja ja muita satuhahmoja. Amberian Dawn seilaa vesillä, joilta ei ole paluuta.
Arvosana: 4½/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti