Bändi: Three Days Grace
Albumi: Human
Julkaisuaika: 31. maaliskuuta 2015
Genre: Alternative metal/rock
Kanadalaista Three Days Gracea kohtasi melkoinen tragedia pari vuotta sitten, kun bändin ylistetty laulaja Adam Gontier jätti bändin terveydellisistä syistä. Hän kuitenkin halusi muiden jäsenten jatkavan bändiä ilman häntä ja sen he myös tekivät. Uudeksi vokalistiksi pestattiin My Darkest Days -yhtyeestä tuttu Matt Walst.
Valtaosa bändin "faneista" (huomaa lainausmerkit) päätti julistaa automaattisesti bändin kuolleeksi Adamin poistuttua riveistä antamatta uudelle vokalistille lainkaan mahdollisuutta näyttää olevansa pätevä korvaaja. Adamin kaltaista ääntä ei tietenkään täysin voi koskaan korvata, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä Matt suoriutuu korvaajan tehtävästä erinomaisesti, eikä hänen suorituksessaan ole valittamisen sijaa. Singlenä syksyllä julkaistu I Am Machine antoi erittäin hyvän ensivaikutelman levystä. Tai niin ainakin kuvittelin. Paljastuu nimittäin, että kyseessä on ehkä yksi harhaanjohtavimmista ensivaikutelmista koskaan.
Bändin viides albumi Human on lyhyesti ilmaistuna aivan häkellyttävän huono. Syy ei ole laulajanvaihdoksessa, sillä kuten jo todettua, Matt on erinomainen korvaaja. Syy on siinä, että biisimateriaali on niin heikkoa, ettei sitä voi haukkua edes kokoelmaksi B-luokan jämäbiisejä aiemmilta levyiltä, koska sellaisenkin olisin kuunnellut mieluummin kuin tämän. Biisit ovat soundeiltaan todella vaisuja, kuulostavat toinen toisiltaan, unettavan tylsiä, totaalisen mitäänsanomattomia ja mitäköhän vielä. Matt laulaa, muut jätkät soittavat taustalla jotain, yksikään soittajista ei tosin erotu taustamassasta mitenkään.
Sen lisäksi, että biisit ovat harvinaisen huonoja, ne ovat myös erittäin itseään toistavia. Kertosäkeet toistavat samaa asiaa niin monta kertaa, että se alkaa muuttua jo ärsyttäväksi. Toistuvuuden määrä aiheuttaa lähes myötähäpeää, eikä kerro muusta kuin auttamattomasta ideoiden pulasta. Tuntuu kuin biiseistä olisi väkisin yritetty tehdä mahdollisimman tarttuvia ja se on sitten mennyt täysin överiksi. Taisi Adam olla muutakin kuin vain laulaja... nimittäin se, joka teki niitä hyviä biisejä hyvillä ideoilla.
On vielä mainittava myös lyriikat, jotka ovat itsensä toistamisen lisäksi niin naurettavia, etten oikein tiedä itkeäkö vai nauraako. Tässä ollaan kovasti yritetty tehdä albumi, joka käsittelee ihmistä ja ihmisyyttä ymmärtämättä aiheesta yhtään mitään, jolloin tuloksena on kaksitoista yhdentekevää rallatusta, jotka takuuvarmasti saavat Adamin hakkaamaan päätään seinään ja kysymään itseltään "miksi en vain kehottanut poikia lopettamaan bändin?".
Jos tätä kammotusta nyt jotenkin haluaa biisien kautta vielä analysoida, niin I Am Machine on ainoa hyvä biisi, muilla ei ole mitään toivoa. Avausbiisi Human Race yrittää epätoivoisesti olla anthem-tyylinen biisi, joka jää kaikkien mieleen ja jota koko yleisö laulaa kuorossa keikoilla, mutta kun koko biisi on käytännössä saman toistoa, siitä menee mielenkiinto jo ennen puoliväliä. Fallen Angel, Landmine ja So What aiheuttavat fiiliksen, jossa tekisi mieli vain mennä piiloon sängyn alle ja esittää, ettei ole ikinä kuullutkaan bändistä nimeltä Three Days Grace. Car Crash on luultavasti koomisin tapaus, joka on bändin nimen alla koskaan julkaistu, enkä puhu nyt pelkästään biisin hulvattomasta nimestä, vaan sen koko sisällöstä.
Adamin vokaalit onnistuttiin korvaamaan, mutta miehen muut taidot (= biisinkirjoitus) uupuvat yhtyeen jokaiselta nykyjäseneltä auttamatta. Tällainen paketti ei vain pysy kasassa, musiikkia ei tehdä olemalla vain taitava muusikko, sillä ilman hyviä biisejä paraskaan muusikko ei ole yhtään mitään. Humania ei voi edes verrata bändin aikaisempiin albumeihin. Todennäköisesti koko vuoden pahin musiikillinen pettymys ja pohjanoteeraus. Kiitos, mutta ei kiitos.
Arvosana: 5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti