Bändi: Nightwish
Albumi: Endless Forms Most Beautiful
Julkaisuaika: 27. maaliskuuta 2015
Genre: Sinfoninen metalli
Nightwish on bändi, jonka jokainen suomalainen tietää, se on fakta. Tämä Kiteellä vuonna 1996 perustettu yhtye on lähes 20-vuotisen uransa aikana noussut maailman suurimmaksi sinfonista metallia soittavaksi bändiksi ja nyt, yli kolmen vuoden odotuksen jälkeen, on tullut heidän aikansa julkaista järjestyksessään jo kahdeksas studioalbumi, Endless Forms Most Beautiful. Kyseessä on ensimmäinen albumi, jolla ns. pillipiiparin virkaa jo pitkään toimittanut Troy Donockley on bändin virallinen jäsen ja myös ensimmäinen, jolloin laulajana toimii hollantilainen Floor Jansen. Rumpuja albumilla soittaa tuuraajan virassa Wintersunista tuttu Kai Hahto.
Albumin teema poikkeaa kaikesta, mitä Nightwish on aikaisemmin tehnyt. Fantasian ja mielikuvituksen sijasta se käsittelee todellisia asioita, erityisesti elämää, sen syntyä, olemassaoloa ja päättymistä, luonnontieteellisestä näkökulmasta. Mukana muutamassa puheosuudessa onkin kuuluisa evoluutiobiologi Richard Dawkins.
Musiikillisesti kyseessä on ehdottomasti bändialbumi. Siinä missä edellinen albumi Imaginaerum (2011) räjäytti tajunnan majesteettisilla orkestraatioillaan, Endless Forms Most Beautiful päästää bändin jäsenet paljon selkeämmin esille. Kitaristi Emppu Vuorinen esimerkiksi pääsee esille enemmän kuin kertaakaan sitten bändin kolmannen albumin, Wishmaster (2000) ja mukana on jopa muutamia ihan selviä kitarasooloja, jotka ovat tähän mennessä olleet hyvin epätavallisia Nightwishin musiikissa. Myös pääjehu Tuomas Holopaisen piano kuuluu tällä kertaa monessa kohdassa muuallakin kuin vain jossain kaukana taustalla (vrt. Last Ride of the Dayn kertosäe).
Orkesteri on läsnä edelleen erittäin voimakkaasti, mutta tällä kertaa se on miksattu taka-alalle, eikä se ole pääelementti kuten Imaginaerumilla, vaan bändisoitto on ehdottomasti se ykkösjuttu ja orkesteri täydentää sitä taustalla. Tällä tavoin orkesteriosuudet on myös saatu kuulostamaan paremmalta kuin koskaan aikaisemmin
Levy on ehdottomasti raskaampi kuin edeltäjänsä, mutta ei kuitenkaan vie nimiinsä Nightwishin historian raskaimman albumin titteliä, kuten monet arvostelijat povasivat. Mukana on sekä muutamia hyvinkin raskaita biisejä, mutta samalla myös joitakin erittäin kevyitä. Ääripäät tasoittavat mukavasti toisiaan ja albumin biisimateriaali onkin tämän myötä hyvin monipuolista. Tuttuja riffejä ja melodioita aiemmista Nightwish-biiseistä on taitavasti uudelleenkäytetty useissa biiseissä ja niistä on luotu jotain täysin uutta ja upeaa. Tuttujen tapausten osaksi mukana on myös sellaista, mitä ei tältä bändiltä olla milloinkaan kuultu, biisejä, joita ei voi verrata mihinkään aikaisempaan. Kaikki nämä ovat Endless Forms Most Beautifulin ehdottomia vahvuuksia.
Albumi alkaa räjähtävällä tavalla kun Shudder Before the Beautiful pääsee kunnolla vauhtiin Dawkinsin lyhyen alkupuheen jälkeen. Kyseessä on heti biisi, jonka voisi sanoa ikään kuin pyyhkivän lattiaa Imaginaerumilla. Kertosäe tarttuu mieleen heti ensikuulemalla, mukana on erittäin miellyttävä kitara-syntikkasoolo ja kenties bändin historian parhaimmalta kuulostava kuoro-osuus. Tämän kovemmin on albumia vaikea aloittaa.
Samalla meiningillä jatketaan myös toisessa biisissä nimeltä Weak Fantasy, jossa ei tosin musiikillisesta heikkoudesta ainakaan ole tietoakaan. Hyvin erikoinen kappale sekoittaa säkeistöjen akustista kitarointia kertosäkeen raskaaseen runnomiseen ja kertosäe jää jälleen erittäin positiivisella tavalla nopeasti mieleen. Allekirjoittanut pitää myös kovasti biisin uskontokriittisestä teemasta.
Ensimmäisenä singlenä julkaistu Élan on huomattavasti kahta ensimmäistä biisiä kevyempi ja popahtavampi, mutta sen yksinkertaisesti kauniit melodiat ja upeat lyriikat vievät mennessään auttamatta. Kappale ei ehkä musiikillisesti edusta albumia kovinkaan hyvin, mutta pidän sitä silti erinomaisena ykkössinglenä - se ainakin valmistaa hyvin siihen, mitä kaikkea vielä tätäkin upeampaa itse levyllä on tulossa.
Kevyemmistä maisemista palataan jälleen raskaan mätön puolelle ja vuoroon tulee Yours is an Empty Hope, joka on selvästi yksi bändin aggressiivisimmista biiseistä koskaan. Murjovat riffit ja Floorin astetta rankemmat vokaalit tekevät ehdottomasti tehtävänsä - tätä ei voi muuta kuin tykittää volyymit kaakossa. Kertosäkeen taustalla voi myös selvästi kuulla murhaavia örinävokaaleja, jotka ovat itse asiassa itse neiti Jansenin aikaansaannosta - propsit siitä ehdottomasti hänelle.
Levyn selkeä balladi Our Decades in the Sun ryöstää itselleen kaikkien aikojen parhaimman Nightwish-balladin tittelin melko kirkkaasti. Henkeäsalpaavan kaunis kappale muuttuu vielä entistä paremmaksi upeiden kitaraosuuksien ansiosta, ne ovat kappaleen yksi ehdottomasti kantavimmista voimista ja tekevät siitä tietyllä tavalla todella spesiaalin verrattuna kaikkiin bändin aikaisempiin balladeihin.
Levyn hankalin pureskeltava on ollut ehdottomasti folk-veisu My Walden, joka ei aluksi tuntunut yhtään miltään, lähinnä pliisulta B-luokan Élanilta, mutta mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä paremmaksi se muuttuu. Kertosäe on itse asiassa oikeasti aika tarttuva, folk-melodiat ovat erityisen miellyttäviä ja rakenteen muutos toisen kertosäkeen jälkeen on hyvin kiehtova ratkaisu. Ei hullumpi biisi siis lainkaan - vaikka albumin heikoin onkin, toki.
Nimikappale Endless Forms Most Beautiful on hieman erikoisempi tapaus, sillä se on samaan aikaan varsin raskas, mutta kuitenkin pirteä ja hyväntuulinen. Erityisen maininnan saa kappaleen kertosäe, joka on ehdottomasti yksi koko levyn parhaista ja takuuvarma korvamato sekä livehitti.
Albumin kevyin veisu Edema Ruh kuuluu kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta allekirjoittaneen henkilökohtaisiin suosikkeihin. Se on kuin suoraan Wishmaster -albumilta ja sen melodiat vain yksinkertaisesti vievät mennessään, eivätkä päästä otteestaan. Tämän arvostelun kirjoitushetkellä Edema Ruh onkin ennen levyä julkaistuja biisejä mukaan laskematta eniten kuuntelemani biisi koko albumilla. Yksinkertaisesti sulaa täydellisyyttä alusta loppuun saakka.
Alpenglow on myös ihan tavattoman huikea biisi ja tuo elävästi mieleen Century Child (2002) -albumin ja etenkin sen huikean Ever Dream -biisin. Mitä enemmän tätä kuuntelee, sitä addiktoituneemmaksi siihen täysin huomaamattaan tulee.
Levyn ainoa täysin instrumentaalinen kappale The Eyes of Sharbat Gula on lyhyesti ilmaistuna vangitseva ja hypnoottinen kokemus. Sen kuuntelemista ei voi lopettaa kesken kun sen on aloittanut. Biisi on hyvin itseään toistava kuuden minuutin ajan, mutta nyanssit vaihtelevat jatkuvasti ja se kehittyy koko ajan luoden tunnelmaa, jota ei voi sanoin kuvailla. Tämä on kuin suoraa jatkumoa Tuomas Holopaisen majesteettiselle sooloalbumille The Life and Times of Scrooge (2014).
Ja sitten se loppuhuipennus, josta jo etukäteen niin paljon puhuttiin. Täysin järjettömältä järkäleeltä kuulostava, käsittämättömät 24 minuuttia pitkä The Greatest Show on Earth, joka kertoo koko elämän historian aivan alkuräjähdyksestä ihmiskunnan jälkeiseen aikaan saakka. Kyseessä on niin massiivinen teos, ettei sitä voi kutsua biisiksi ensinkään. Sillä on lähes kuusiminuuttinen hidastempoinen ja koko ajan pitemmälle rakentuva intro, joka teoksen toisessa osassa räjähtää täysiin voimiinsa kun bändi ja vokaalit tulevat mukaan. Mukana on yhteensä kaksi eri kertosäettä, joista molemmat edustavat parasta A-luokkaa. Väliin mahtuu upeita instrumentaalisia osia, orkestraatioita, eläinten ja luonnon ääniä, sekä Richard Dawkinsin henkeäsalpaavan upeita puheosuuksia. Tätä teosta ei voi selittää pelkillä sanoilla, se on pakko kuulla itse, jotta sen täysin ylitsevuotavan upeuden voi käsittää. Ja tämä ei todellakaan aukea yhdellä kerralla - uusia yksityiskohtia löytynee vielä vuoden kuuntelun jälkeenkin. Mitään tällaista ei ole koskaan ennen tehty eikä varmasti tulla koskaan tekemään. Ja olen varma siitä, että WE WERE HERE tulee olemaan livenä seuraava tärykalvot lävistävä floorgasm.
Endless Forms Most Beautiful jättää sanattomaksi. Yleensä olen sanavalmis ihminen, mutta nyt niitä sanoja ei vain tunnu löytyvän. Imaginaerumin piti olla ohittamaton, mutta kyllä totuus vain on, että tässä mennään ohitse aika lailla kaikilla mahdollisilla osa-alueilla. Yli kolmen vuoden piinaava odotus palkitaan albumilla, joka on mahdollisesti Nightwishin historian paras, täysin epäilemättä tämän vuoden paras ja helvetti soikoon, yksi kaikkien aikojen parhaimmista mestariteoksista. Tämän kuuntelemista ei kadu.
Arvosana: 10/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti