Bändi: Unleash the Archers
Albumi: Time Stands Still
Julkaisuaika: 26. kesäkuuta 2015
Genre: Power metal / heavy metal / melodinen death metal
Kanadalainen Unleash the Archers on allekirjoittaneelle täysin uusi tuttavuus, mutta sen hehkutuksen jälkeen, mitä bändin tuore albumi Time Stands Still on saanut maailmalla osakseen, päätin tsekata, mistä ihmeestä oikein on kyse. Googlettamalla en nimittäin löytänyt ainoatakaan negatiivista arvostelua levystä - pelkästään maasta taivaisiin ylistämistä.
Bändin genre ainakin on erikoinen, sillä musiikissa yhdistyy eeppinen, sankarillinen power metal, kasarihevi ja - vähän hämmentävästi - melodinen death metal. Lyriikoista ei tarvinne puhua, jokainen sankaripowerin ja kasarihevin tuntija tietää, mitä luokkaa ne yleensä ovat, eikä Unleash the Archers tee tähän kaavaan poikkeusta. Antakoon musiikin siis puhua puolestaan.
Melko varhaisessa vaiheessa albumia itse kukin tulee luultavasti siihen lopputulokseen, että laulaja Brittney Slayes on ihan helvetin kova muija. Ääntä löytyy siinä määrin, että heikompia hirvittää ja etenkin korkeat kiekaisut halkovat stratosfääriä niin, että mikäli avaruudessa on elämää, siellä takuuvarmasti tiedetään meistä jo. Sen lisäksi, että korkeat äänet sujuvat, nainen kykenee myös mahtaviin melodisiin laulusuorituksiin, jotka saavat aikaiseksi muun muassa erittäin miellyttäviä ja mieleenjääviä kertosäkeitä.
On päivänselvää, että syy albumin tavattomalle hehkutukselle on nimenomaan Brittney Slayes. Ainoa syy. On nimittäin kylmä totuus, että ilman Brittneytä tätä albumia ei kuuntelisi kuuro kakadukaan.
Lauluosuudet iskevät todella kovaa, mikään muu ei sitten oikein tahdo toimia. Örinät ovat täysin tarpeettomia, en ylipäänsäkään ymmärrä mikä pointti on ollut lisätä niitä mukaan tällaiseen musiikkiin, joka on pääasiassa power metalin ja kasarihevin rajamailla seilailevaa ilottelua. Ja örisijä ei ole edes hyvä hommassaan, sotkee vain biisejä, joilla muuten olisi ehkä jonkin verran potentiaalia.
Musiikki taustalla on muovista, tuotannon vielä entisestään raiskaamaa pullamössöä, josta laulukohdissa ei erota mitään muuta kuin rummut. Soolokohdissa kitaristi pääsee selvemmin ääneen ja mikäli tiluttelusoolot ovat mieleen, niitä täältä löytyy yllin kyllin, mutta riffit ovat täysin mielikuvituksetonta perusjunttausta, joka vaihtelee perinteisemmistä heviriffeistä teennäiseen tuomiopäivän autotallibläkkiin. Basistia ei tunnu olevan olemassakaan yhtä biisiä lukuun ottamatta ja rumpalia voisi helposti luulla koneeksi, sen verran uskollisesti mies noita jo oman syntymänsä aikaan puhki kulutettuja temppujaan soittelee.
Jos biiseistä pitää jotain sanoa, niin avausraita Frozen Steel ei ole miltään kantilta katsottuna hyvä, Test Your Metal kuulostaa W.A.S.P:n tai muun vastaavan klassisen bändin ylijäämältä ja Dreamcrusher on ehkä väkinäisimmin pitkäksi venytetty pitkä biisi, johon olen pitkään aikaan törmännyt. Parhaimmiksi veisuiksi nousevat singlebiisi Tonight We Ride sekä black metalia leikkivä Crypt, jossa kuitenkin on Brittneyn vokaalien ansiosta todella kova kertosäe.
Time Stands Still on kokonaisuutena hyvin epätasainen paketti. Toisaalta Brittneyn vokaalien ansiosta esimerkiksi Cryptiä jaksaa kuunnella uudelleenkin ja ne ylipäänsä tekevät albumista kelvollisen, mutta musiikki taustalla kaipaisi Saturnuksen kokoista parannusta, jotta se voisi milloinkaan tehdä oikeutta keulakuvan massiiviselle äänelle. Yritystä on paljon, eikä albumi missään tapauksessa sysipaska ole vaan bändillä on ehdottomasti varaa ja mahdollisuuksia kehittyä, mutta jos ollaan ihan rehellisiä, ei tätä instrumentaalina kykenisi edes kuuntelemaan. Brittneystä valtavat plussat, mutta ei tällaisella tuotoksella siltikään ole mitään asiaa paremmille arvosanoille.
Arvosana: 6½/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti