Bändi: Epica
Albumi: The Holographic Principle
Julkaisuaika: 30. syyskuuta 2016
Genre: Sinfoninen metalli
Hollantilainen Epica on kunnianhimoinen bändi. Räjäytettyään ensin pankin kaksi vuotta sitten julkaistulla The Quantum Enigma -järkäleellään, he ilmoittivat tänä keväänä julkaisevansa syyskuussa uuden albumin, joka olisi kaikkea sitä mitä edeltäjänsäkin, mutta vain paljon suurempana ja mahtavampana. Aikamoinen lupaus ottaen huomioon, että ainakin allekirjoittaneen kirjoissa The Quantum Enigma on yksi koko sinfonisen metallin genren parhaita teoksia koskaan.
Bändin seitsemäs albumi The Holographic Principle kuitenkin on juuri sitä mitä luvattiinkin: se jatkaa tyylillisesti edeltäjänsä viitoittamalla polulla, mutta on jokaisella mahdollisella osa-alueella enemmän, suurempaa, mahtavampaa, eeppisempää. Siinä missä The Quantum Enigma aikoinaan nosti riman jonnekin stratosfäärin tienoille, The Holographic Principle pukkaa sen haukotellen pikkusormellaan jonnekin valovuosien päähän tavallisten kuolevaisten ihmisten saavuttamattomiin.
Kuten sanottua, kaikki mitä The Holographic Principle sisältää, on suurempaa kuin mikään mitä Epica on milloinkaan urallaan tehnyt - ja se tarkoittaa jo jotain kolossaalista. Orkesterit ovat ensimmäistä kertaa koskaan sataprosenttisesti aitoja, eikä syntetisaattoreita tai tietokonesampleja ole niiden luomiseen käytetty lainkaan. Kuoroja käytetään runsaammin kuin koskaan ja ne soivat vielä komeammin kuin edeltäjänsä biiseissä kuten Unchain Utopia tai In All Conscience. Päävokalisti Simone Simonsin lauluosuudet jatkavat kehittymistään levystä toiseen, eikä örinävokaalit hoitava Mark Jansen ole luultavasti milloinkaan kuulostanut näin brutaalilta.
Levy on riffeineen ja aggressiivisine runttauksineen tavattoman raskas, mutta samaan aikaan biisi toisensa jälkeen esittelee jotain, mitä Epican musiikissa ei todellakaan ole aiemmin joka päivä nähty, nimittäin ihan käsittämättömän tarttuvia kertosäkeitä, jotka jäävät päähän soimaan kuin mitkäkin korvamadot. The Quantum Enigmalta tähän todella tarttuvien biisien kategoriaan voisi lukea lähinnä Banish Your Illusionin. Joskus tarttuvuus voi tehdä biisistä lähes ärsyttävän, varsinkin genressä, jossa sellainen ei ole ihan jokapäiväinen ilmiö, mutta Epica on onnistunut yhdistämään sen raskaaseen sinfoniseen metalliinsa täydellisesti, tehden biiseistä kertaheitolla entistä nautinnollisempia.
Jo singlekolmikko Universal Death Squad, Edge of the Blade ja A Phantasmic Parade esittelivät mallikkaasti levyn mielenkiintoista tyyliä pitäen odotukset katossa ja ollen samalla kenties levyn esittelemisen kannalta parhaimmat singlevalinnat miltään bändiltä hyvin pitkään aikaan.
Tämän kolmikon - ja majesteettisen Eidola -intron - jälkeen tulevat kuitenkin vasta ne parhaat osuudet. Lähes 8-minuuttinen Lähi-idän ongelmiin pureutuva Divide and Conquer on vähän kuin Sense Without Sanity, mutta huikealla kertosäkeellä ja kauttaaltaan enemmän mieleenpainuvana. Beyond the Matrix puolestaan sisältää ehkä bändin historian eeppisimmät, lähes power metal -tyyliset kuorolaulut, joita ei kyllä ihan heti saa pois mielestä.
Once Upon a Nightmare on epätavallisen pitkä balladiksi, mutta kantaa koko pituutensa helposti kehittyen matkan varrella herkästä ja rauhallisesta tulkinnasta massiivisen kokoiseksi powerballadiksi loppua kohden mentäessä. Perään tuleva The Cosmic Algorithm taas herättää kuulijansa takaisin todellisuuteen kunnon paahdolla ja nimensä mukaisesti lähes matemaattisilla lyriikoillaan.
Ascension - Dream State Armageddon edustaa levyn rankinta antia, ollen paikoitellen suorastaan brutaali. Biisin tunnelma on apokalyptinen ja sitä vauhdittaa entisestään c-osan blast beat -tulitus. Helposti yksi levyn parhaimmista, jos sellaisia pitäisi valita.
Dancing in a Hurricane kuulostaa hyvin epätavalliselta biisiltä Epicalle, sillä se alkaa rauhallisesti hyvin arabiatyylisten perkussioiden saattelemana. Biisi saattoi aluksi pitemmän päälle kuulostaa jopa hieman tylsältä, mutta viimeistään kun vahvasti Pirates of the Caribbean -tyylinen voimakas kertosäe käy päälle, siitä ei voi millään muotoa olla pitämättä. Perään tuleva Tear Down Your Walls on jälleen aggressiivisempi tapaus, mutta siitä huolimatta, että säkeistöt ovat silkkaa mättöä, onnistuu kertosäe jälleen olemaan tavattoman melodinen ja tarttuva ilman, että se edes vie mitään pois biisin raskaudelta.
Levyn päättää huima 11-minuuttinen nimieepos ja todellinen nimihirviö The Holographic Principle - A Profound Understanding of Reality. Epican pitkät eepokset eivät ole viime aikoina vakuuttaneet lainkaan ja edellinen hyvä sellainen menee jo niinkin kauas kuin vuoteen 2009, Design Your Universe -albumin nimikkobiisiin. Nyt kuitenkin jo alusta alkaen kaikki palaset ovat kohdallaan: pituudestaan huolimatta biisi etenee sujuvasti vaihdellen rauhallisemman tunnelmoinnin, rankemman runttauksen ja jälleen mieleenjäävän kertosäkeen välillä sulavasti. Se pitää kuuntelijansa otteessaan ensi sekunneistä loppuun saakka, pysyy alati mielenkiintoisena, eikä jää laahaamaan kuten The Quantum Enigman nimieepos. Ehdottomasti komea ja sopiva lopetus albumille.
The Holographic Principle ei sisällä pientä hetkeäkään materiaalia, jonka olisi tehnyt mieli leikata pois albumilta tai vaihtaa johonkin toiseen, se on 72 minuuttia täydellisyyttä, jokaisen majesteettisen sinfonisen metallin ystävän paratiisi. Ainoa kritiikin aihe tulee siitä, että levy on niin huikea, ettei siltä voi valita parhaita biisejä kun tekisi mieli valita vain koko levy. Missä ikinä se rima nyt huiteleekin, tuntuu mahdottomalta ajatellakin, että tästä vois tulevaisuudessa enää parantaa, koska mitä täydellisyyden tuolla puolen edes on?
Joka tapauksessa seitsemännellä albumillaan Epica pääsee vihdoinkin siihen kerhoon, jossa heidän voidaan sanoa tehneen todellista historiaa.
Arvosana: 10/10
