Bändi: Tonight Alive
Albumi: Limitless
Julkaisuaika: 4. maaliskuuta 2016
Genre: Pop rock
Kerran oli aika jolloin naisvetoisen punk rockin kiistatta kovin nimi Paramore päätti lakata olemasta rockbändi ja ryhtyä vastenmieliseksi kaupalliseksi tuotteeksi, jonka visuaalinen ilmekin iljettää. Niihin aikoihin pinnalle nousi australialainen Tonight Alive, joka oli kuin täydellinen paikka Paramoren musiikkimaailmaan jättämään aukkoon. Itse asiassa hyvin pitkään pidin itse Tonight Alivea jopa parempana kuin Paramorea. Mutta mitä tehdään sitten kun pitäisi paikata paikka?
Tonight Aliven kolmas studioalbumi Limitless repii paikan irti niin, että ammottava aukko paistaa jopa pahemmin kuin aikaisemmin. Ilman laulaja Jenna McDougallin ääntä ei olisi millään keinoin mahdollista tunnistaa levyltä löytyvää musiikkia Tonight Aliveksi näkemättä levyn kannesta todistetta, että se todellakin on Tonight Alivea.
Ongelma ei ole siinä, että bändi kuulostaisi erilaiselta kuin ennen - bändienhän kuuluu kehittyä ja välttää tekemästä samaa levyä kahta kertaa vaikka se kuinka hyvä olisi - vaan siinä, että se on pudottanut soundistaan pois kaiken sen, joka teki siitä uniikin kuuloisen muiden bändien keskuudessa. Limitless pitää hienosti huolen siitä, että kukaan ei varmastikaan enää jonkun sen biiseistä radiossa kuullessaan hihkaise hämmästyneenä "hei, ne soittaa Tonight Alivea, vähänkö siistiä!". Koska se voisi ihan hyvin olla Avril Lavignen biisi. Tai Miley Cyrusin. Ei kukaan niitä erota toisistaan.
Itselleni on suuri mysteeri, miksi ylipäänsä laitoin alun genre-sarakkeeseen "pop rock" kun sitä rockia löytyy suurin piirtein sen verran, että sen voisi sanoa toimivan feattaajana parissa biisissä. Vielä suurempi mysteeri on se, miksi bändissä on kaksi kitaristia kun kumpikaan ei tunnu soittavan albumilla kuin ehkä parissa biisissä ja niissäkin vain toinen heistä. Singlenä julkaistun Drive -biisin musiikkivideossa miesten läsnäolo tuntuu lähes koomiselta, aivan kuin heidät olisi otettu mukaan vain muodon vuoksi, jottei kukaan uskollisista fanitytöistä vain selvittäisi totuutta siitä, että kyseessä on nykyään Jenna McDougallin sooloprojekti tasaveroisen bändin sijasta.
Osa biiseistä voisi oikeasti olla hyviä, jos ne olisivat rockbiisejä. Jos niissä vain olisi ne kitarat ja kunnolla energiaa kuten aikaisemmilla albumeilla, ne voisivat olla täysin samaa laatutasoa kuin mitkä tahansa vanhatkin biisit. Mutta koska ne eivät ole rockbiisejä, eikä monissa hädin tuskin tunnu olevan muuta kuin synaa, bassoa, rumpuja (joiden paukuttaja lienee kuollut rumpusettinsä taakse) ja vokaalit. Ja siis tokihan Jenna laulaa helkkarin hyvin edelleen, mutta onhan pop-musiikissa yleensäkin monia hyviä laulajia, jotka vain tuhlaavat lahjojaan sisällöttömän, geneerisen, pinnallisen ja totaalisen mielenkiinnottoman musiikin parissa. Tähän se on mennyt nyt myös Tonight Aliven kohdalla.
Lyhyesti voi todeta, että Limitless on dramaattinen suunnanvaihdos Tonight Aliven diskografiassa, mutta itsessään albumi on monipuolisuuden irvikuva. Biisit kuulostavat toinen toisiltaan ja niitä on todella haastavaa erottaa toisistaan, koska bändin aiemman rocktuotannon tarttuvat kertosäkeet ja muut koukut on unohdettu. Mitään yksittäistä kohokohtaa tai aallonpohjaa en kykene nimeämään, sillä kaikki biisit uppoavat saman radionmallisen muotin läpi.
Ei Tonight Alive sentään Paramoren kaltaista järkyttävää imagonmuutosta ole sentään - ainakaan toistaiseksi - tehnyt, vaan heidän muutoksensa vaikuttaa luojan kiitos olevan ainoastaan musiikillinen, mutta sen musiikillisen annin puolesta ainoa asia, jonka voin bändin nykymenolle todeta, on heidän oma taannoinen biisinsä: Thank You and Goodnight.
Arvosana: 4/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti